Potilaiden omatiimit käyttöön
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) omatiimimalliin siirrytään Liedon ja Pöytyän alueilla tiistaina 1.4.2025, jolloin terveysaseman puhelinnumerot muuttuvat Liedossa. Loimaan seudulla omatiimit ovat olleet käytössä, mutta tiimijakoon tehdään pieniä muutoksia kerättyjen kokemusten ja palautteen perusteella.
Varha nimeää tänä vuonna jokaiselle varsinaissuomalaiselle oman hoitavan tiimin. Omatiimimallin avulla tavoitellaan laadukkaampaa ja turvallisempaa hoitoa ja sujuvampaa asiointia.
Jokaisessa tiimissä on yhtä vahva perusosaaminen. Jos potilaalla on paljon erilaisia palveluita vaativa sairaus, tiimiä laajennetaan tai potilasta hoidetaan yli tiimirajojen. Olemassa olevat, pitkät hoitosuhteet säilyvät aina kun mahdollista.
– Ainoa alkuvaiheen konkreettinen muutos tulee olemaan se, että puhelinnauhoitteemme ja Liedon seudulla puhelinnumeromme muuttuu. Jatkossa pyrimme ohjaamaan terveysasemalle saapuvat soitot aina suoraan omatiimiin, tiivistää muutoksen vaikutuksia avoterveydenhuollon ylilääkäri Mirva Matikka.

Liedon, Kosken ja Marttilan terveyskeskusten ylilääkäri Aura Salonen pitää omatiimimallia tervetulleena muutoksena.

  • Ammattilaiset terveysasemilla näkevät omatiimimallin tavoitteen hoidon jatkuvuuden parantamisesta tärkeänä. On aivan eri asia niin potilaan kuin ammattilaisenkin näkökulmasta asioida aina ensisijaisesti itselleen tutun henkilön kanssa. Asioita ei silloin tarvitse aloittaa joka kerta uudelleen, ja pitkät hoitosuhteet ovat myös hoidon laadun näkökulmasta tärkeitä, Salonen perustelee.
Näin tavoitat omatiimisi
Omatiimin saaminen ei edellytä asukkailta toimenpiteitä. Asukas saa omatiimin tietoonsa siinä vaiheessa, kun hän tarvitsee hoitoa terveydenhuollosta ja on yhteydessä terveysasemansa hoidon tarpeen arvioon puhelimitse tai Varha-sovelluksen kautta. Sieltä hänet ohjataan hoitonsa kannalta sopivalle omatiimin ammattilaiselle.
Tarvasjoen, Marttilan ja Kosken asukkaiden yhteinen puhelinnumero on 02 4873 7227.