Kosken Tl kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 13.7.2026. Kokouksen tärkein asia oli uuden kunnanjohtajan valinta. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin kunnan taloutta ja toimintaa sekä liikenneturvallisuutta.

Kosken kunnanjohtajan virkaa haki 32 henkilöä. Haastatteluihin kutsuttiin kuusi hakijaa, joista kolme eteni soveltuvuusarviointiin ja hallituksen esityksestä valtuuston vaaliin. Valtuusto valitsi suljetulla lippuäänestyksellä kunnanjohtajaksi Sari Paljakan. Hän sai 13 ääntä. Maija Kääriäinen ja Anne Murtonen saivat kumpikin neljä ääntä. Valtuusto valitsi erillisessä vaalissa kunnanjohtajan virkaan varalle Anne Murtosen.

Valtuusto sai tiedoksi vuoden 2026 ensimmäisen osavuosiraportin. Raportti kertoo, miten kunnan toiminta, talousarvio ja investoinnit olivat toteutuneet maaliskuun loppuun mennessä. Seuraavissa raporteissa tietoja täydennetään kesäkuun ja syyskuun tilanteilla.

Lisäksi valtuusto sai tiedoksi vuoden 2025 liikenneturvallisuuskatsauksen. Kunnan liikenneturvallisuuden tilanne on kokonaisuutena melko vakaa. Maanteillä on kuitenkin maakunnan keskiarvoa suurempi onnettomuusriski ja hirvieläinkolareita tapahtuu paljon. Kunta sai liikenneturvallisuustyöstään 3,5 tähteä, mikä on hieman keskiarvoa parempi tulos. Katsauksen tietoja käytetään liikenneturvallisuustyön jatkamisessa.

Kokouksen lopuksi valtuusto kiitti kunnanjohtaja Henri Partasta hänen työstään Kosken Tl kunnan hyväksi ja muisti häntä Johanna Oraksen taululla ja lahjakortilla sekä kunnan viirillä.