Marttilan ja Kosken Tl kunnanhallitukset ovat päättäneet käynnistää oman kuntansa alueen osalta Riuttamäen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen kuntien rajalla. Suunnittelualue on noin 448 ha, josta pääosa sijaitsee Marttilan kunnassa. Suunnittelualue sijaitsee noin 8 km Marttilan keskustasta itään ja noin 6 km Kosken Tl keskustasta lounaaseen.
Hankealue on rakentamatonta, metsätalouskäytössä olevaa osittain avohakattua metsää.
Osayleiskaava on tullut vireille Axpo Renewable Oy:n hakemuksesta.

Alueelle suunnitellaan yhteensä kahdeksaa tuulivoimalaa. Riuttamäen tuulivoimaosayleiskaava laaditaan siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella (AKL 77a §). Osayleiskaavan käsittelee erikseen oman alueensa osalta Marttilan ja Kosken Tl kunnanvaltuustot.

Riuttamäen tuulivoimaosayleiskaavan vireilletuloon liittyvät osallistumis- ja arviointisuunnitelmat pidetään julkisesti nähtävillä 10.6.-10.7.2026 Marttilassa kunnantalolla Härkätie 773 ja kirjastossa Härkätie 723 ja Koskella Tl kunnantalolla Härkätie 5 sekä kirjastossa Hämeentie 12 niiden aukioloaikoina, sekä koko hankkeen ajan kuntien www-sivuilla:
www.marttila.fi ja www.koski.fi.

Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana kuntien kirjaamoihin postilla tai sähköpostitse:
Marttilan kunta, Härkätie 773, 21490 Marttila tai kunta@marttila.fi
Kosken tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl tai kunta@koski.fi

Hanketta esitellään ympäristövaikutusten arviointiohjelman esittelytilaisuudessa
Koski Tl: ke 17.6. klo 18-20 Kosken Tl POP Pankin auditoriossa, Hämeentie 14
Marttila: ma 22.6.2026 klo 18-20 Kuokantalo, Marttilantie 18

Lisätietoja antavat:
Marttilan kunnassa kunnanjohtaja Anne Ahtiainen, p. 044 744 9110, sähköposti: anne.ahtiainen@marttila.fi

Kosken Tl kunnassa kunnanjohtaja Henri Partanen, p. 044 744 1112, sähköposti: henri.partanen@koski.fi

8.6.2026                                                                                                                   1.6.2026
Marttilan kunnanhallitus                                                                                     Kosken Tl kunnanhallitus

Riuttamaki_tuulivoima_OAS_KOSKITL