Lauluyhtye Nicemble konsertti “Ja ma laulan”

Loading Events

Lauluyhtye Nicemble konsertti “Ja ma laulan” Kosken Tl kirkossa. Kuula, Sibelius, Kuusisto, Chydenius, Sarmanto, Kostiainen.
 
Luojan ja kevään ylistystä, kuvia luonnosta ja ihmisistä. Energinen 6 naisen yhtye täyttää Kosken kirkon suomalaisella musiikilla KoskisFolk- kansanmusiikkifestivaalin päättävässä konsertissa.
 
Lauluyhtye Nicemble on keikkaillut ja konsertoinut kolme vuotta ja kerännyt kiitosta tasapainoisella soinnillaan ja herkillä tulkinnoillaan. Yhtyeen tavaramerkiksi on muodostunut yhdistää ohjelmassaan uutta, 2000-luvulla sävellettyä musiikkia perinteisempään kuoromusiikkiin. Pekka Kostiaisen Larin Kyösti- sekä Kaj Chydeniuksen “Jos osaisi onnestansa” -laulusarjat muodostavat rungon tähän tunnelmiltaan vaihtelevaan konserttiin. KoskisFolkissa kun ollaan, niin asiaan kuuluvat tietysti myös muutamat kansanlaulut eri tavoin sovitettuina. Runojaan konsertin lomassa lausuu halikkolainen Eila Ruponen.
 
Ohjelma 10 € ovelta.

Lämpimästi tervetuloa!

Kosken Tl Nuorisoseura

Jaa sosiaalisessa mediassa!

Go to Top