Marjatta Väänänen:

YRJÖ LIIPOLA

Aikakautensa ensimmäisiä

Yrjö Liipola (1881 – 1971) oli aikansa johtavia suomalaisia kuvanveistäjiä, joka jakoi tuotteliaat vuotensa ensin Unkarin, sittemmin kotimaansa Suomen välillä. Hän syntyi 22.8.1881 Koskella Tl ratsutilallisen Henrik Liipolan ja vaimonsa Wilhelmiinan (o.s. Tilkanen) kahdeksasta lapsesta nuorimpana. Toimittuaan elämänsä pääosan kuvanveistäjänä Budapestissa ja Helsingissä hän palasi myöhäisvuosikseen kotiseudulleen, jonne myös lahjoitti arvokkaan ja koskelaisten suuresti arvostaman taiteensa kokoelman 1956.

Yrjö Liipola oli taiteessaan ja elämältään aikansa eurooppalainen. Hänen uralleen merkitsivät ratkaisevaa paitsi opinnot Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa, josta hän pääsi 1900, ennen kaikkea opiskeluvuodet Firenzen taideakatemiassa ja Roomassa sekä jatko-opinnot Berliinissä ja Pariisissa. Firenzestä hän tosin tuli Suomeen aloittaakseen työskentelyn kotiateljeessaan Koskella. Ensimmäiset työnsä hän oli pannut näytteille Suomessa jo 1900 ja 1902. Hänen elämänsä sai kuitenkin odottamattoman käänteen sortovuosien vuoksi.

Osallistuttuaan Koskella kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin ajamien laittomien asevelvollisuuksienkutsuntojen vastaiseen toimintaan Liipola joutui tsaari-Venäjän santarmien silmätikuksi ja hänen oli pakko paeta maasta. Uudeksi tyyssijakseen hän löysi Unkarin, joka silloin vielä oli osa Itävalta-Unkarin suurta kaksoismonarkiaa. Saatuaan ratkaisevat vaikutukset taiteeseensa Italiasta ja sen renesanssista hänen työnantajakseen tuli Unkarin aristokratia. Hän oli nuori, innostunut, taiteilijana erityisen lahjakas, seuraihmisenä hyväntuulinen ja tahdikas.

Suvereenisti hän kuvasi niin maallisen kuin kirkollisen hallinnon, kulttuurinkin, kreivien ja piispojen, miehisiä piirteitä ja ruhtinattarien ja kreivittärien sulokasta tai enemmän tai vähemmän ylvästä maailmannaisen grandezzaa. Merkittävimpiä hänen Unkarin kauden sadasta muotokuvastaan ovat arkkiherttua Josef Franzin, Saksin prinsessan Anna Pian, arkkipiispa, kreivi Zichyn muotokuva (Pécsin yliopisto) sekä buurisodassa kaatuneen kreivi Wassin muistomerkki Budapestissa. Yrjö Liipola teki myös useita yksityisiä hautamuistomerkkejä.

Kun vielä keisari Franz Josef osti hänen pronssiveistoksensa, ja kun hänen Vaaniskelija-pronssiveistoksensa oli saanut Venetsian Biennalessa erinomaiset arvostelut ja se oli ostettu Unkarin valtion kokoelmiin, hänet hyväksyttiin täysivaltaisena jäsenenä maan taiteilijapiireihin. Samanaikaisesti hän esiintyi kuvanveistäjänä myös Helsingissä ja Berliinissä.

Liipola halusi kuitenkin palata kotimaahansa. Aie toteutui lopullisesti 1934, jolloin hän unkarilaissyntyisen puolisonsa kanssa asettui rakentamaansa renesanssityyliseen huvilaan Kauniaisiin.

Saapumisestaan lähtien hän kuului Suomen johtaviin kuvanveistäjiin. Hän oli jo 20-luvulla voittanut monet maamme kuvanveistokilpailut ja jatkoi nyt työtään samaan tapaan. Hän teki suuren määrän monumentteja eri puolelle Suomea sekä julkisuuden henkilöiden muotokuvia. Hän toimi myös Suomen konsulina Unkarissa ja Unkarin konsulina Suomessa sekä suomensi unkarilaista kirjallisuutta. Hän kirjoitti kaksi teosta, Aurinkoista Unkaria sekä muistelmat “Vaellusvuosiltani” 1956. Professorin arvonimen hän sai 1952.

Yrjö Liipola vietti synnyinpitäjässään viimeiset vuodet puolisonsa kanssa ostamassaan huvilassa.
Puolisot on haudattu Kosken Tl hautausmaalle Ali-Liipolan sukuhautaan.