Hymyt olivat herkässä, mutta myös liikutuksen kyyneliä pyyhittiin silmäkulmista, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kosken Tl paikallisyhdistys juhli sataa toimintavuottaan Yhdistystalolla lokakuun alussa.

MLL:n Kosken Tl paikallisyhdistys haluaa olla lasten ja nuorten asialla, ja siksi yhdistyksen 100-vuotisjuhlatkin haluttiin suunnitella nimenomaan lapsille. Ohjelmassa olikin muskariohjaaja Sanna Nurmen pitämä musiikkituokio, jossa tanssittiin yhdessä piirissä ja laulettiin mm. ystävästä, joka on kuin talvella lämmittävä villasukka. Muskarituokion jälkeen juotiin kakkukahvit ja -mehut, leikittiin yhdessä kavereiden ja vanhempien kanssa ja hoidettiin pienistä haavoista ja murtumista kärsivät pehmonallet kuntoon Nallesairaalassa. Alakerran Seukkarilla tarjoutui tilaisuus tehdä silkkimassakoruja Aino Kalevan ohjauksessa, pelailtiin lautapelejä ja rouskuteltiin poppareita. Pihalla sai kurvailla polkutraktoreilla ja kertailla liikennesääntöjä pop up -liikennepuistossa. Kotiinviemisiksi pienet juhlijat saivat mukaansa MLL:n hiekkaleluämpärin, vähän isommat MLL:n kestokassin.

Kuten tärkeissä juhlissa on tapana, nämäkin juhlat alkoivat kuitenkin MLL:n Varsinais-Suomen piirin, entisten MLL-aktiivien sekä koskelaisten yhdistysten ja yksityishenkilöiden onnittelu- ja kukkatervehdyksillä. Tämän jälkeen hallituksen puheenjohtaja Emmi Niemi piti puheen, jossa hän muisteli komeaan ikään yltäneen paikallisyhdistyksen varhaisia vaiheita: “Kosken paikallisyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 18.8.1923 Kosken kartanossa. Ensimmäisenä toimintavuonna yhdistys teki esityksen kunnalle koululääkärin ja -hoitajattaren palkkaamiseksi. Tämä toteutui vuonna 1925. Vuonna 1938 perustettiin urheilutoimikunta, jonka tavoitteena oli lasten leikki- ja urheilutoiminnan järjestäminen. Yhdistyksessä valmistettin myös vauvanvaatteita sisältäviä kiertokoreja varattomien äitien käyttöön.”

1980-luvulla paikallisyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Eija Ketola muisteli juhlaväelle lähettämässään kirjeessä yhdistyksen järjestäneen mm. lastenhoitajakurssin ja hankkineen vauvojen turvakaukaloita, joita lainattiin neuvolasta vauvaperheisiin. Nykytoimintaa Ketola kiitteli seuraavasti: “Teillä on erinomaista ja monipuolista toimintaa lapsille ja perheille myös muuna aikana, ei ainoastaan tänä juhlahetkenä. Lastenhoitoapu, satutunnit, kuvataidepäivät, muskari sekä muut toiminnot toteuttavat erinomaisesti Mannerheimin ajatusta, kun hän kutsui kansalaisia tähän työhön: ”Työn määränpäänä olkoon, että jok’ ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvuaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.”

Myös yhdistyksen entinen aktiivijäsen ja historiikkejä koonnut Riitta Honkala muisteli juhlassa yhdistyksen toimintaa 1970 – 80-luvulla. Jo hänen aikanaan järjestettiin lapsille musiikkileikkikerhoa ja lystisunnuntaita, ja muskarit ja sunnuntaiset Perhepeuhut ovatkin MLL:n ydintoimintaa yhä edelleen. Erityisen ilahduttavana Honkala piti sitä, että nykyään myös isät osallistuvat aktiivisesti MLL:n toimintaan ja tapahtumiin.

Satavuotiaan synttärisankarin tulevaisuus näyttää aktiivisten isien ja äitien ansiosta oikein valoisalta, kuten nykyinen puheenjohtaja Emmi Niemikin puheessaan totesi: “Tänäkin päivänä MLL Kosken Tl yhdistys on edelleen hyvin voimissaan. Meillä on tällä hetkellä innostava ja iloinen 11 jäsenen hallitus. Olemme tänäkin vuonna saaneet toteuttaa useita eri tapahtumia lasten ja nuorten hyväksi. Olemme saaneet kokea ja nähdä paikallisten iloa ja välitöntä kiitollisuutta tapahtumien järjestämisestä. – – MLL on olemassa, jotta kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.”

MLL Kosken Tl paikallisyhdistyksen hallitus haluaa kiittää jokaista juhlapäivään osallistunutta sekä yhdistystä kukin ja lahjoin muistanutta. Toiminta jatkuu – toivottavasti seuraavatkin 100 vuotta!

Minna Virta

Jaa tämä artikkeli somessa!