Nyt tuli mentyä harhaan

404

Sivua ei löytynyt, mene takaisin etusivulle.

Tarinoita Koskelta

Uusimmat jutut

  • Vuoden 2023 tunnustukset, palkinnot ja stipendit jaettiin viime viikon maanantaina Koskella Hyvinvointilautakunnan päätösten mukaan. Palkintogaala järjestettiin Kosken kartanolla Livi Butikin tiloissa. Illan juontajana toimi Kosken Kauin puheenjohtaja Esko Heikkinen.

    KULTTUURITOIMEN VUODEN 2023 TUNNUSTUS

    Tunnustus myönnetään merkittävästä koskelaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä ja kulttuurin tunnetuksi tekemisestä.
    Hyvinvointilautakunta päätti myöntää huomionosoituksen Tanja Leinolle.
    Perusteluna todettiin, että viimekesäinen Käärijän keikka ja sen hyvin sujuneet järjestelyt lisäsivät positiivisesti Kosken tunnettuutta.

    NIPAALI-KIERTOPALKINNON MYÖNTÄMINEN

    Kunnan liikuntatoimi luovuttaa vuosittain Nipaali -kiertopalkinnon koskelaiselle urheiluvaikuttajalle, henkilölle, joka on työskennellyt merkittävästi koskelaisen urheilun hyväksi joko valmentajana, muuna taustahenkilönä tai itse urheilijana.  Ensimmäisen Nipaalin haltija oli 1995 Niilo Virta.
    Hyvinvointilautakunta päätti myöntää huomionosoituksen Antti Postille, joka on sparrannut useita koskelaisia pöytätennisjunioreita ja valmentanut mm. Alex Naumia. Lisäksi Antti Posti on vuosia ollut yleisurheilujaoston aktiivijäsen.

    VUODEN NUORISOVAIKUTTAJAN VALITSEMINEN

    Kunnan nuorisotoimi luovuttaa vuosittain Vuoden Nuorisovaikuttaja -kiertopalkinnon koskelaiselle nuorisotoimijalle. Hyvinvointilautakunta päätti myöntää tunnustuksen Sanna Nurmelle.
    Valinnassa painoi erityisesti Sanna Nurmen työ MLL:n muskarin vetäjänä sekä iloinen ja positiivinen asenne.

    KUNNON KUNTALAISEN VALITSEMINEN

    Hyvinvointilautakunta on valinnut vuosittain Kunnon Kuntalainen –nimikkeellä henkilön, jonka valinnan kriteerinä on henkilön pitempiaikainen kuntalaisten hyväksi tehty liikuntaa edistävä työ. Hyvinvointilautakunnan keskustelussa nousi ehdokkaaksi Saku Kanasuo, jolle päätettiin yksimielisesti myöntää Kunnon Kuntalainen -tunnustus. Perusteluina todettiin, että Saku Kanasuo on Kaiun johtokunnassa, aktiivinen valmentaja ja vapaaehtoistyöntekijä sekä lisäksi tekee tärkeää taustatyötä Kaiun toiminnassa.

    VUODEN SEURATYÖNTEKIJÄ

    Kosken Tl kunnan ehdotus Vuoden Seuratyöntekijäksi 2023 oli Terhi Pettersson. Tunnustus jaettiin Varsinais-Suomen Urheilugaalassa 27.1.2024. Perusteluina Terhin valinnalle oli, että hän on toiminut vuosia Kosken Kaiun tyttöjen lentopallojoukkueen johtajana ja osoittanut monella eri tavalla suurta sitoutumista tälle vapaaehtoistyölle. Hän on esimerkillisesti hoitanut kaikki tarvittavat taustatyöt aina pelireissujen kyydityksistä peliasujen huoltoon.

    Lisäksi jaettiin stipendejä menestyneille koskelaisurheilijoille ja -valmentajille. Stipendin suuruus määräytyi saavutusten mukaan seuraavasti:

    I-stipendi 400 €

    Pöytätennis: Alex Naumi

    II-stipendi 300 €

    Ammunta: Jouko Flemming

    Pöytätennis: Matias Vesalainen

    Pöytätennis: Rasmus Vesalainen

    Lentopallo: Jukka Lehti

    Pöytätennis: Janne Relander

    III-stipendi 150 €

    Hiihto: Saara Mattila

    Lentopallo: Aapo Kanasuo

    Lentopallo: Marcus Tiic

    Lentopallo: Petteri Puttonen

    Lentopallo: Otto Mikkola

    Valmentajastipendi 250 €

    Pöytätennis: Timo Vesalainen

    Pöytätennis: Antti Posti

    Lentopallo: Niko Nevala

    Lentopallo: Saku Kanasuo

    Lentopallo: Triin Koivunen

    Ratsastus: Kari Nevala

    Hiihto: Hemmo Mattila

    Hyvinvointilautakunta
  • MIKÄ IHMEEN HAPPENING? KOSKIS HAPPENING RY ON KYMMENEN JÄSENEN SEKÄ LISÄKSI MUUTAMAN MUUN VAPAAEHTOISEN REKISTERÖITY YHDISTYS, JONKA TARKOITUKSENA ON TUOTTAA TAPAHTUMIA KOSKELLA!

    Koskis Happening ry on tapahtumia tuottava yhdistys, jonka päämääränä on luoda laadukkaita ja monipuolisia tapahtumakokonaisuuksia Kosken alueella. Yhdistyksemme sitoutuu tarjoamaan paikalliselle yhteisölle ainutlaatuisia ja ikimuistoisia elämyksiä, jotka rikastuttavat kulttuuritarjontaa ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Jokainen järjestämämme tapahtuma on huolella suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

    Yhdistyksen jäseniä yhdistää kova halu pitää Koski vireänä ja tuottaa kuntalaisille ja ympäristökuntien asukkaille menoa ja viihdettä.

    Yhdistyksen jäsenet toimivat talkoohengessä ja jokaisella jäsenellä on oman ammattiosaamisen kautta kykyä toteuttaa kiinnostavia ja toimivia tapahtumia. Yhdistyksen jäsenet ottavat henkilökohtaisen taloudellisen riskin järjestämistään tapahtumista ja nämä ensimmäiset tapahtumat kertovatkin onko toiminnalle kysyntää pienellä paikkakunnalla.

    Tulevien tapahtumien kohokohtia:

    Naistenpäivän 8.3. tapahtuma järjestetään jo toista kertaa. Edellisvuoden tapahtuma sai hyvän vastaanoton ja tämän vuoden tapahtumapaikalla -Kosken Nuortentupa- tilaisuus nostetaan uuteen ulottuvuuteen. Tälläkin kertaa luvassa innostavaa puhetta, muotia, kampauksia ja kattava tarjonta myyntipöytiä. Illan kruunaa naistenpäivän After Party. Tästä päivästä tulossa lisäinformaatiota lähiaikoina.

    Kesällä on luvassa nostalgiaa kun yhdistys herättää henkiin KOSKIS-ROCK FESTIVAALIT 26-27.7.2024!

    Järjestelytyö on jo hyvässä vauhdissa ja artisteja lyöty lukkoon. Toivomme, että tämä saa Koskella myönteisen ja runsaan osallistujamäärän. Artistikattauksessa luvassa laaja skaala jokaiselle jotakin- ajatuksella. Tapahtumaan tulossa näyttävä VIP-alue loistavilla lisukkeilla.

    Toivottavasti tapahtumat saavat ihmisiä liikkeelle, ja voimme nauttia sosiaalisista tapahtumista ympäri vuoden! Pidetään Koski vireänä ja tuodaan sitä Suomen kartalle edelleenkin!

    Näillä sanoilla
    Koskis Happening ry

    Naistenpäivä tapahtuman mainos
    Naistenillan afterpartyn tapahtuman mainos
  • 4H-yrittäjä myymässä koruja nuorten minimessuilla
    Nuoret istumassa pallomeressa nuorten minimessuilla

    Kosken koulukeskuksessa vietettiin 7.2.2024 Nuorten päivää minimessujen muodossa jo toistamiseen.

    Ensimmäisestä kerrasta Kosken nuorisopalvelujen järjestämä, vähän kasvanut tapahtuma, keräsi paikalle 17 eri näytteilleasettajaa lähiseudulta. Kosken ja Marttilan nuorisopalveluiden lisäksi Salon seurakunta, yhdistyksiä, järjestöjä ja yrittäjiä saapui mielettömällä yhteishengellä ilahduttamaan nuoria koulupäivän aikana tarjoamalla mm. mielenkiintoisia toiminnallisia aktiviteetteja ja arvontoja sekä vaikuttamismahdollisuuksia alueen nuorille. Messut oli hyvä tilaisuus mainostaa nuorille suunnattuja harrastemahdollisuuksia ja esitellä omaa toimintaa. Kaikki me viestimme osallistumisellamme samalla tärkeää sanomaa: Nuorilla on väliä.

    Tapahtumassa vieraili koulupäivän aikana lähes 200 nuorta ja silminnähden tyytyväistä messuväkeä riitti koko päiväksi. Nuoret löysivät uusia harrastemahdollisuuksia, pohtivat tulevaisuuttaan ja pääsivät kokeilemaan uusia juttuja. Lisäksi tapahtumassa vahvistettiin yhteistyökuvioita ja suunniteltiin uusia.

    Tapahtumassa huokui yhteen puhaltamisen meininki niin monelta taholta, että tapahtuma lienee järjestetään jatkossakin.
    Mukana tapahtumassa olivat: SPR Varsinais-Suomen piiri ja paikallisyhdistys, Niko-toiminta, Kosken Tl Eränkävijät, Novida Loimaa, Kosken Tl liikuntapalvelut, Loimaan Seudun Etsivä nuorisotyö, Kosken Kesäkioski, Salon seurakunta, Kosken Tl VPK, Kosken Tl ja Marttilan Nuorisovaltuusto, PSC Auranmaa, Somero-opisto, Kosken Tl nuorisoseura, Härkätien 4H, Kosken ja Marttilan nuorisopalvelut.

    Kiitos myös Kosken yläaste, lukio ja Talolan koulu hyvästä yhteistyöstä! Meillä on reilusti enemmän Yhdessä!

    Nuori harjoittelemassa elvytystä VPK:n pisteellä nuorten minimessuilla

    Teksti: Noora Lindeberg-Kaukonen ja Katri Honkala
    Kuvat: Katri Honkala