Ikäluokan 1951 luokkakokouskuva Honkamäen portailla

Honkamäessä Koskelaiset kävivät kansalaiskoulua useita vuosia. Meidän ikäluokalla, 1951 syntyneillä, oli kunnia olla viimeiset kansalaiskoulun Honkamäessä käyneet oppilaat. Vuosi oli 1966 kun meillä kaikilla oli ”tukka takana ja elämä edessä”. Luokassa oli 13 tyttöä ja 22 poikaa. Pojista on 7 siirtynyt ”yläkoulun” puolelle. Tytöt ovat tässäkin suhteessa olleet sitkeämpiä sillä he kaikki elävät edelleen.

Kovin kauaksi kukaan meistä ei ole asettunut, sillä kauimmaiset asuvat Tampereen ja Helsingin seudulla. Sain lähes kaikkiin luokkakavereihin henkilökohtaisen kontaktin. Välillisesti kaikki saivat tiedon kokoontumisesta hyvissä ajoin. Pari kolme ilmoitti heti etteivät he pysty kulkuongelmien vuoksi saapumaan paikalle.

Oli hauska katsoa saapuvia ja arvuutella keitä he kaikki olivat. Suunnilleen puolet paikalletulleista oli sellaisia joita en koulun päättymisen jälkeen ollut kertaakaan nähnyt.

Sisätiloihin siirryttyämme saimme viettää kahvihetken Koskelaisseuran tajoaman kahvin ja Kosken kunnan tarjoamien korvapuustien kanssa. Kaikki kerroimme pääpiirteittäin mitä vuosikymmenien aikana oli kenellekin tapahtunut. Muistelimme myös opettajiamme jotka kaikki ovat siirtyneet opettamaan yläkerran väkeä.

Muistelut jatkuivat Karassa herkullisen lounaan merkeissä. Yleinen toivomus oli että kokoonnumme seuraavan kerran vähän nopeammin. Päivämäärää ei lyöty lukkoon, mutta kolmen vuoden kuluttua päätimme tavata seuraavan kerran.

Teksti: Mauno Mäentausta
Kuva: Unto Hangas

Jaa tämä artikkeli somessa!

jatka lukemista

Samankaltaiset jutut

  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kosken Tl paikallisyhdistys järjesti 6.4.2026 yhteistyössä Koskenkartanon kanssa koko perheen pääsiäistapahtuman Koskenkartanon Fabriikin kauniissa miljöössä. Kävijöitä riitti pienestä sateesta huolimatta ja tunnelma oli erittäin viihtyisä.

    Tapahtumassa riitti tekemistä ja iloa, kun perheet ja lapset uppoutuivat pääsiäispuuhiin. Ohjelmassa oli mm. pääsiäismunajahti, pääsiäispupun vierailu ja pupun satuhetki, onnenpyörä, kasvomaalausta sekä pääsiäisteemaisia askarteluja ja tehtäviä. Fabriikin yläkerrassa saimme kirjaimellisesti laittaa kädet multaan, kun halukkaat saivat muotoilla itselleen niittykukkien siemenistä muotoillut siemenpommit.

    Pääsiäistapahtumassa oli vahvasti läsnä myös Liikkuva perhe-hankkeen alainen projekti, Liikkuvat Kylät. Liikkuvat Kylät-projektin tavoitteena on jalkauttaa Kosken Tl kylille liikuntaa ja kulttuuria erilaisten tapahtumien kera.

    Liikkuvat Kylät-projektiin liittyen tapahtumassa järjestettiin Kyläseikkailijoiden nimi- ja piirustuskilpailu. Ajatuksena on luoda Koskelle kaksi kyläseikkailijahahmoa, jotka seikkailevat kylillä erilaisten seikkailuiden ja tarinoiden kera. Halukkaat saivat ideoida nimiä ja piirroskuvia, joista sitten Kosken Tl Töpöhännän Tuvan esikoululaiset äänestävät parhaimmat kaksi hahmoa kyläseikkailijoiksi. Luonnoksia tehtiinkin useita, ihanan värikkäitä ja tarinoiden omaavia taideteoksia! Valituista kyläseikkailijoista on tarkoitus luoda visuaaliset hahmot, jotka toteutetaan käytäntöön Työpajan toimesta.

    Kyläseikkailijahahmot paljastetaan ensimmäisessä KYLILLE! – Kulttuuria ja Liikettä -kylätapahtumassa Sorvastolla 12.6.2026. Seuraa tarkempaa ilmoittelua ja tule mukaan tapahtumaan!

    Lämmin kiitos kaikille pääsiäistapahtumaan osallistuneille, tästä jäi sydämeen hyvä mieli!

  • Koskitus-seikkailutapahtuma tulee taas! 
    Valmistaudu unohtumattomaan päivään täynnä seikkailua, iloa ja elämyksiä!
    Helatorstaina 14.5.
    klo 11.00–16.30
    Koski Tl
    Tapahtuma tarjoaa runsaasti mielenkiintoisia seikkailupisteitä, joissa pääset testaamaan taitojasi, haastamaan itsesi ja pitämään hauskaa yhdessä muiden kanssa.
    Maksuton tapahtuma – tule sellaisena kuin olet!
    Luvassa myös upeita palkintoja!
    Sopii kaikenikäisille – koko perheen yhteinen elämys!
    Ota ystävät ja perhe mukaan ja tule kokemaan kevään hauskimmat seikkailut Koskella!
    Nähdään tapahtumassa!

  • Noin vuosi sitten luonto-ohjaajaksi valmistunut rovasti Outi Niiniaho perusti Koskelle oman yrityksensä, Linnakorven Retriitti tmi. Yritys sai alkunsa rakkaudesta luontoon, rauhaan ja ihmisten ohjaamiseen merkityksellisten kokemusten äärelle.

    Linnakorven retriitti tarjoaa muun muassa:
    Kotitilalla tuotettua hunajaa Koskelta, luksustelttojen vuokrausta Hevonlinnan harjumaisemissa ja Liipolanjärvellä. Tarjolla on myös opaspalveluja ja ohjattuja retkiä, jotka auttavat pysähtymään arjen kiireiden keskellä.

    Outi ei kuitenkaan tyydy pelkkään yrittäjyyteen. Hän toimii aktiivisesti myös Askelten Eväät yhdistyksessä, jonka tarkoituksena on kehittää Koskenkin kautta kulkevaa Euroopan laajuista Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä. Hämeen Härkätie on pyhiinvaellusreitistön pohjoisinta osaa. Yhdistyksen toiminta tuo Koskelle uudenlaista kulttuurista ja henkistä ulottuvuutta.

    Tule mukaan kokemaan pyhiinvaellus Suomen luonnon päivänä elokuun viimeisenä lauantaina!
    Matka alkaa Kosken kappelilta. Vaellamme Santtion taistelun muistomerkille ja sieltä takaisin. Kyseessä ei ole vain kävelyretki, vaan pysähtymisen ja läsnäolon hetki luonnon helmassa – mahdollisuus kuulla myös omaa sisintään.

    Niina Sjöholm