Loading...

Kunnanjohtajan tervehdys

Olet tässä:/Kunnanjohtajan tervehdys
Kunnanjohtajan tervehdys2018-03-01T14:37:48+00:00

Vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin mukavissa tunnelmissa.

Kunnan taloudellinen tila on vakaa, meillä hyvät lähtökohdat viedä asioita eteenpäin kunnan ehdottomilla vahvuuksilla – ketteryydellä sekä yhteisöllisyydellä. Uusi päiväkoti, homeettomat koulut ja huippulukio ovat niitä tärkeitä vetovoimatekijöitä jotka auttavat toisaalta myös yrityksiä rekrytoimaan työntekijöitä nykyisessä positiivisessa rakennemuutoksessa. Talouden tunnuslukujen kasvaessa Varsinais-Suomen ollessa koko Suomen veturina ovat alihankintaketjut tuoneet myös koskelaisille yrityksille tilauksia.

Kunnassa asemakaavoitetaan tällä hetkellä neliöhinnaltaan erittäin kilpailukykyisiä yritystontteja 10 -tien varrelle. Sijaintimme keskisuurien kaupunkien keskellä (n. 30 km Somero, Forssa, Loimaa, Salo) ja kasvukeskusten (Turku, Tampere, Helsinki) läheisyydessä takaa logistisesti mainion sijainnin.

Tontteja erilaiseen yrittämiseen on tarjolla, ja tarvittaessa kunta pystyy olemaan mutkattomasti ja kumppani kartoitettaessa yrityksen tarpeita. Ketteryys on tosiaan pienen kunnan etu, tältä osin pyrimme olemaan ennakoiva, laadukas ja byrokratiavapaa vyöhyke.

Uusi päiväkoti valmistui loppukesästä 2017, tällä hetkellä kunnan investoinnit painottuvat asunto- ja teollisuustonttien kunnallistekniikan rakentamiseen tonttikaupan vilkastuttua. Valokuituliittymän saatavuus kaikille kunnan asuntotonteille on tätä päivää, onneksi Koskella tämä valtti on käytössä. Lisäksi peruspalveluiden ollessa jo erinomaisessa kunnossa, kuluvana vuonna panostetaan edelleen voimakkaasti myös aktiiviväestön palveluihin – esimerkiksi monipuolisiin liikuntapalveluihin kaikille väestöryhmille.

Jukka Matilainen, kunnanjohtaja